Ensimmäiset kuukaudet itkettiin kissojen kaipuuta, ystävien kaipuuta, yleistä elämisen helppouden kaipuuta. Tsekkiläinen voi maistui yksinkertaisesti väärältä tuomisruisleivän päällä. Ja vaikka järjellä ajateltuna voi on voi; mitä väliä onko sen maito lypsetty Suomessa vai Tsekeissä? Niin kokemus korvien välissä -tai suussa- oli aivan toinen.
Kun tuli ensimäiset viileät kelit olisin ollut valmis lähtemään kotiin saunomaan, karkuun kylmän kosteaa ilmaa, joka upposi luihin ja ytimiin. Tai kun ois vaan päässyt omaan suihkuun! Muistatko miltä sen meiän suihkun lattialämmitettykivilattia tuntuu jalkojen alla?
Kun työ aiheutti stressiä, ja olisin tarvinnut ottaa hetken happea, niin silloin vasta -hötkyillessäni levottomana- tajusin, että miun tapani rentoutua sisältää vieressä rötköttävän kissan, joka hurrittaa miut rauhalliseksi. Eipä ollut Katajaa täällä kotona apumiehenä, joten piti keksiä muita keinoja itseni tyynnyttämiseksi. Ja ei, en todellakaan lähtenyt lenkille mieheni kanssa. Kiitos kysymästä kuitenkin!
Ikävä ei meillä ole näyttäytynyt yleisluontoisena "koti-ikävänä", vaan ikävä on usein kohdistunut tiettyihin hetkiin. Iltatee rakkaan ihmisen kanssa (tietystä mukista). Suklaata ja salmiakkia kirjaa lukiessa. Chick flick with Ben&Jerry's (tietenkin jaettuna ystävän kanssa). Merkityksellinen syvällinen keskustelu ystävän kanssa niin että siihen yltää koskemaan. Tai makuihin. Riisipuuro, ruisleipä, oltermanni, irttarit, mynthonit, Fazerin "joulusuklaat". Mitä näitä nyt onkaan ;)
Onneksemme muutimme riittävän lähelle sekä hyvien ja kohtuuhintaisten kulkuyhteyksien päähän; ystävät ovat kyläilleet tasaisena virtana. Oi rakkaus! Ja kyllä, matkalaukut/reissukassit ovat kyllä hiukan painaneet tuomisten vuoksi. Kiitollisina syömisistä, Marimekoista ja esimerkiksi mäntysuovasta. Ja sydän täynnä rakkautta ja kiitollisuutta rakkaitten ihmisten antamasta yhdessäolon-lahjasta.
Sitten tuli joulunaika. Meiän perheen traditio (haudoillakäynnin, jouluruokien ja saunan ohessa) on ollut Avoimet ovet. Eli ystävät ympäri maata ovat kokoontuneet meille viettämän joulupäivää ja -iltaa omien aikataulujensa mukaan. Olemme sosialisoineet, syöneet ja pelanneet lautapelejä. Vanhat ystävät ovat kohdanneet ja uusia ystävyyssuhteita on muodostunut kun ollaan nautittu yhteisestä laatuajasta. Enpä tiennyt viime vuonna, että se oli tällä erää viimeinen sen kaltainen joulu. Tämän vuoden tyhjän kampuksen -kokemus auttoi ymmärtämään miten tärkeää on osata arvostaa jokaista hetkeä silloin kun sitä eletään. Toivon, että muistan tämän opin jatkossakin. Ja kiitos kaikille teille jotka normaalisti tulette Avoimiin oviimme vaikka vain piipahtamaan - sillä yhteisöllisyydellä ja jakamisella on merkitystä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti